Kasvatuksestamme

Sprödessä me kasvatamme vain puhdasrotuisia brandenburginhevosia ja trakehnereita, mutta myös pineimuotoisesti ratsuponeja. Brandenburgien kasvatus kuuluu arkipäiväämme, trakehnerejä ja ratsuponeja syntyy harvakseltaan, sillä niistä tuli toinen kasvatusrotumme marraskuussa 2009. Brandenburgejen kasvatus lähti liikkeelle siitä, koska ihastuin kyseiseen rotuun niin paljon ja halusin parantaa näiden kantaa virtuaalimaailmassa. Trakehnereihin ihastuin lokakuussa 2009, sillä se vaikutti mukavalta puoliverirodulta, mutta kaipasin silti poneja, joten päätin ottaa myös talliin ratsuponeja.

Tavoitteemme on jalostaa virtuaalimaailmaan kyvykkäitä, hyvärakenteisia ja yhteityöhaluisia brandenburgeja, trakehnereja & ratsuponeja. Emme kasvata hevosia massatuotannolla vaan valitsemme sopivan parin hevosistamme ja kasvatamme jokaisen varsan huolella, jotta saisimme hevosista mahdollisimman omaavia peruskoulutettuja ja taitavia hevosia.

Kasvattimme tunnistat kasvatusliitteestä Spider joka tulee nimen perään. Kasvattimme nimetään isän nimen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos isän nimi alkaa A-kirjaimella tulee myös varsasta esimerkiksi Arthur(Amir -> Arthur). Näin voimme taata, että kasvattimme erottuvat joukosta jo pelkästään nimen perusteella. Myymme kasvattimme tavoitteellisiin koteihin ja seuraamme kasvatin menestymistä sivusilmällä.

Miten meiltä saa kasvatin?

Kasvatin meiltä saa jo kyselemällä myynnissä olevia kasvatteja tai mahdollisia tilausvarsoja haluamistasi isä- ja emäehdokkaista. Kysy ihmeessä asiasta sähköpostitse, jos joku yhdistelmä tai myynnissä oleva kasvatti kiinnostaa.

Myyntiehdot

  • Kasvattajaksi tulee merkata namusetä / Spröde Sporthorses, myös lyhennystä SS tai Spröde Sport saa käyttää. (huomioi linkit!)
  • Kasvattimme olisi hyvä rekisteröidä VRL:ään, laittamalla kasvattajaksi #6098 ja kasvattajanimeksi Spider
  • Kasvatin nimeä, syntymäpäivää, sukupuolta, rotua, kasvattajaa eikä vanhempia ei saa muuttaa ilman kasvattajan lupaa
  • Valmiit sivut tulee ilmoittaa kasvattajalle kahden viikon kuluttua ostopäivästä kasvattajalle sähköpostiin
  • Kasvatin sivujen osoitteen vaihtumisesta pitää ilmoittaa kasvattajalle sähköpostilla tai muulla tavalla
  • Jos olet myymässä kasvattimme, tarjoa sitä ensin meille, ennen kuin myyt sen eteenpäin. Ota yhteyttä sähköpostitse
  • Kasvatin sivuilla tulee näkyä jotain elämää, jos päivittämättömyydestä ei ole ilmoitettu erikseen
  • Toivomme, että kasvatillamme kilpailtaisiin melko aktiivisesti
  • Toivomme, että kasvatillemme tulee ainakin 2 jälkeläistä elämänsä aikana
  • Kasvatillemme on tehtävä muistosivut hevosen kuoltua


  • Kasvatit 2010

    12.02.2010 brdbg-t.Bidelia Spider Izabel BE Bastle BE om. Cihara
    07.02.2010 rp-t.Christa Spider Daisybell Casino Royal om. yeshead.
    28.01.2010 brdbg-t.Ivyana Spider Vierte Aloisa BSD Ivey BE om. Eleria
    27.01.2010 brdbg-o.Royce Spider Kiymet Nihan Remrock om. yukitora.
    25.01.2010 brdbg-t.Patricia Spider Meine Prinzessin Goldmine Prinz om. Eleria
    24.01.2010 rp-o.Kendall Spider Daisybell Kloopskeaakade om. yukitora.
    20.01.2010 rp-o.Carlston Spider Winnie Casino Royal om. Daihj
    18.01.2010 rp-o.Skitzo Spider Pareeya BE Kelmin Solid om. Qem
    07.01.2010 brdbg-o.Robyn Spider Nuala EL Remrock om. Hanna K.


    Kasvatit 2009

    17.11.2009 brdbg-t.Odilia Spider Kiymet Nihan Otilio F om. Spröde SPH
    05.09.2009 brdbg-o.Kermit Spider Nuala EL Kamuran Jafar om. namusetä (viivuska.)
    03.09.2009 brdbg-o.Ranndy Spider Jerlin Effie Remrock om. namusetä (viivuska.)
    04.06.2009 brdbg-o.Unique Wolwerine Sd Svantje BE Juksulan Underling om. Emma K.
    14.02.2009 brdbg-o.Rispect Sd Svantje BE Rios Bronn om. Nintsu

    tämä on virtuaalitalli - this is a virtual stable

    » Varsoja varattavissa 0kpl ja myynnissä 0kpl